sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Äitienpäivää:)


Tänään sain herätä onnittelulauluun ja halauksiin. Aamupalakin oli katettu valmiiksi keittiöön suklaakakun kera ja päivällä herkuttelimme pihvillä ja punaviinillä (ja tietysti suklaatakin oli saatava:). Ihmettelen vaan tuota säätä, masentavamman näköistä sateentihkutusta saa etsiä ja minä kun olin siinä uskossa että tänään paistaa aurinko:(. No köllimisen merkeissä on sitten mennytkin tämä päivä.
Äitienpäivälahjaksi sain tämän. Ei niin kovin romanttinen, mutta tarpeeseen tulee ja toivottu on...kunhan vaan jaksaisin lukea käyttöohjeetkin!

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Aarteita isoäidiltä

Vapunpäivää ollaan vietetty täällä pihatöiden merkeissä. Ikkunanpesu jäi vielä hieman kesken, mutta piha on onneksi haravoitu, ensimmäiset kukkaset istutettu ruukkuun ja pensaita leikelty. Tykkään kyllä pihatöistä, mutta sopivassa suhteessa eli vähän kerrallaan ja välillä todella masentaa kun huomaa mitä kaikkea olisi tehtävä.

Kuvassa isoäitini lahjoittamat ja itselleni kovin rakkaat Arabian astiat. Viimeisempänä olen saanut tuon isän kupin, joka on isoisoisäni vanha sekä tuon kahvikannun. Näitä ottaisin kyllä lisää, vaikka välillä tuntuu että rompetta on joka nurkka täynnä:).