Powered By Blogger

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kuvia uudistuneesta mökistä

Tänä aamuna sai herätä todelliseen auringonpaisteeseen eli talvi on vihdoin viimein lopullisesti väistymässä kevään tieltä :). Aamulenkillä koirani kanssa totesin, että nyt on kyllä aika kaivaa ne aurinkolasitkin jostain laatikoiden uumenista sillä käyttöä niille todellakin alkaa löytyä.
Itse odottelenkin oikeastaan jo pääsiäispyhiä, jolloin vietän talvilomaani ja tarkoitus olisi tuolloin piipahtaa mökilläkin ja alkaa taas kunnostustyöt sielläkin suunnalla.
Tässä kuitenkin satoa viime kesältä kuvien muodossa ( ja ne "ennen" kuvatkin löytyvät jostain tämän blogin uumenista). Tosin tuo kaminan tausta on edelleen laittamatta lopulliseen muotoonsa ja luulen että raahaan tuonne "olkkarin" puolelle vielä pöydänkin. Suurimpana helpotuksena pidän kuitenkin sitä että nyt meillä on toimiva huussi ja aurinkoenergialla toimiva valojärjestelmä mökissä, joten nyt tuolla näkee myös sisäpuolella puuhailla jotakin.
Keittiön puolella paneloitu takaseinä ja keittiökaapit ostettu huutislöytönä hintana 51 euroa eli ihan passelit kaupat mielestäni !
Kulku mökkiin oli aiemmin tuosta keittiön nurkasta ison vaatekaapin takaa. Tämä kuitenkin suljettiin ja nyt kulku sujuu olkkarin puolelta. Eli keittiötä lisää ja nuo kaapistot siis löytyvät kaminan vasemmalta puolelta:
Kaminan alle oli pakko muurata tuollainen koroke, jotta saimme tuon hormiliitoksen  oikeaan kohtaan. Tuo alumiinipannu näyttää kyllä valtavan suurelta, mutta on erittäin kätevä tiskiveden lämmitykseen.
Tässä siis nykyinen pääovi ja Onnikin päässyt mukaan kuviin!
Ja sitten vielä vilaus olkkarin puolelta: