Powered By Blogger

maanantai 6. lokakuuta 2014

Takan uusi ulko-asu


Vuorotteluvapaa pätkäni lähestyy jo puolta väliä, iik!!! Suti on kyllä heilunut täällä kovastikin, mutta jostain syystä jää aina kuvaamatta nuo muutokset. Tässä nyt mun hellepäivän saavutus heinäkuulta, kun sitten lopultakin päätin maalata tuon takan. Sitähän on meillä vatvottu vuosikaudet että mitä tehdään...pinnoitetaanko vai maalataanko. No koska asiassa ei olla päästy yhteisymmärrykseen niin sitten päätin itse että maalataan, koska sen osaan tehdä ihan itsekin ja tässä olisi sitten lopputulos!
Ja yhtään ei ole kaduttanut, ei tippaakaan!
Eli tässä ennen ja sitten jälkeen:

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Olohuoneen nykyinen näkymä

Pientä muutosta on olohuoneessa viime kuvista tapahtunut ja myös muutama "uusi" huonekalu kulkeutunut sinne. Astiakaappi kuuluu sarjaan omat tuunaukset sekä myös ikkunan edestä löytyvä lipasto, muut taitavatkin olla vanhoja juttuja. Talvella hurahdin tuohon mustavalkoisuuteen, vaikka täytyy myöntää että kevään saapuessa ovat olleet taas pastellit kovasti mielessä. Toistaiseksi kuitenkin porskutellaan näillä eteenpäin.







lauantai 29. maaliskuuta 2014

Vätys

No joo, ei tässä muulla nimellä voi itseään kutsua kun blogipäivityksiään katsoo. Viime vuonna olen saanut aikaiseksi kokonaisen yhden päivityksen! Onneksi sentään ihan koko elämä ei pyöri blogin ympärillä eli jotain sentään tapahtuu meilläkin, vaikka surkean hitaasti.
Tässä olisi uusimmat kuvat keittiöstä eli uusittu on verhoja (Jotexilta) sekä kalusteita vaihdettu uusiin (tuolit, pöytä, vitriini ja aputaso). Tosin kaikki kierrätyskamaa eli haalittu Huutiksen tai Torin kautta ja sitten itse tuunattu mieleisiksi. Kattolamppukin vaihtui tällä kertaa Ikean tuotteisiin.



Olen tainnut tässä paussin aikana unohtaa kasan näitä kuvankäsittelytaitojani myöskin eli nämä kuvat ovat sitten täysin retusoimattomia.
Ei ollut sitten ainoa moka tuo kuvankäsittely, sillä suurin osa kuvista oli myös jäänyt kelkasta. Tässä siis lisäyksenä loput :)