Powered By Blogger

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Häivähdys vaaleanpunaista

Viime viikonloppuna olkkari sai osittain uudet vaatteet. Vihdoin sain ommeltua tuohon Ektorp-sohvanpäälliseen uudet suikaleet ja sen jälkeen se kohtuullisesti sopikin tuohon meidän ikivanhaan Carolinaan. Vuoden ajan siis tuotakin tuli jemmailtua päällistä kaapissa, mutta parempi kai myöhään kuin ei ollenkaan. Toinen sohva sai tilkkupeitteen päälleen, joten siinäkin siis häivähdys vaaleanpunaista.
Lisäksi olen edelleen ihan hurahtanut noihin Greengaten astioihin ja niitä tulikin taas hankittua muutama lisää tammikuun alennusmyynneistä.
Mutta nyt takki niskaan ja ulkoilemaan ihanaan kevätaurinkoon !

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Mökkimuistoja viime kesältä

Oikein jännittää kun täksi päiväksi tänne länsirannikolle luvattiin lumipyryjä. Onneksi ne pakolliset asiat on jo hoidettu tältä päivältä, kuten äänestäminen ja visiitti messuilla, joten nyt voi hyvillä mielin kaivautua peittokasan sisään ja katsella lumen leijailua ulkosalla.
Samalla täällä haaveillaan jo kesästä ja tässä muutamia kuvia viime kesän sadosta mökillä.
Tule jo kesä ja aurinko!